maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pieni äänestys

Koska teitä lukijoita tuntuu olevan niin huikean suuri määrä, päätin pistää pystyyn pienen äänestyksen. Ongelmakohta on siis alla, roskapöntöt pitäisi saada fiksusti piiloon.



Omia pohdintojani esittelinkin jo tuolla aiemmassa kirjoituksessa. Puusta rakennettu katollinen roskismökki olisi toki kaunis, mutta peittääkö se koko talon taakseen? Voisiko ajatella, että pönttöjen ympärille kasaisi 3-5 kerrosta samaa muurikiveä, jota on nurmialueen ympärillä? Vai sopisiko talon tyyliin rakennettu katoton puinen aitaus pönttöjä peittämään? Naapurin suunnitelmista en vielä tiedä, ja meidän viritelmä jää joka tapauksessa heidän roskiksen taakse. Jossain vaiheessa mietimme yhteistä katosta, mutta tuo puolen metrin korkeusero taitaa tehdä siitä vähän haastavan toteuttaa.

Lopuksi vielä keväinen kuva sitkeistä tulppaaninaluista. Eilen puskivat vielä lumesta läpi, tänään vuorenkilven lehdistä.

1 kommentti:

Tomi kirjoitti...

Itse en tekisi katosta vaan ehkä pienen edestä ja päältä avonaisen "aitauksen". Ja vielä sen verran väljä/tilava, että tyhjennys ja huolto on helppoa. Ja ehkä reunat säiliöiden yläreunan tasalle. Naisväeltä taas jos kysyisin, niin meillä tehtäisiin tuohon korotettu kukkamaa kivistä/tiilistä ja kasveiksi korkeudeltaan sellaiset, että eivät liian korkeita/leveitä, mutta peittävät roska-astiat.

Mutta mielipiteitähän on monia ;)