sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Pientä edistystä tällä viikolla

Tallien väli saatiin kaivurin kanssa tasattua. Meidän puoli liuskineen laatoitetaan S-kivellä, naapurin puoli jää todennäköisesti soralle. Ihan hyvän kokoinen huoltoväylä autokatoksen päätyyn jäi. Se tulee olemaan oikeastaan ainoa järkevä kulkureitti takapihalle kottikärryjen tms. kanssa.

Terassin rungon päälle laitettiin 2x2:t ja niiden päälle sitten vain lautoja ruuvailemaan. On tässä tilaa  meidän suurelle pyöreälle pöydälle :)

Pergolaseinäkkeen tolpille tehtiin erikseen kiinnityspaikat.

Etupihan muuria on mallailtu paikoilleen ja yritetty saada kivien jaot kohdilleen.

Ennen istutusaluetta oli tarkoitus tehdä kaksi suoraa kulmaa, mutta silloin portaan ja muurin väliin ei jää riittävästi tilaa lumikolalle. Toimisikohan tuo kohta 45 asteen kulmalla...?

Lipan lyhyelle sivulle tulee neljä kerrosta kiviä, muualle kolme.

Tässä sitä onkin tekemistä, että saadaan tasainen kaari kulkemaan erkkeristä kuistille asti ja muurikin vielä samaan linjaan.

Puutarha kuvina

Maanpeiteruususista on tullut melkein neliön kokoisia ja ne vaan jaksavat kukkia. Viime vuotta näyttivät olleen kukassa vielä lokakuun lopullakin, kun ensilumi satoi maahan. Kirsikkapuu tuotti yhden pienen kulhollisen makoisaa satoa.
Etupihan ihanat syysleimut.

Uusimmassa ruusussa, Heidi Klumissa, on jo kolme uutta nuppua.

Takapihan ihanat syysleimut sen kuin komistuvat.

Pihan perälle istuttamistani pensasruusuista yksi teki neljä kukkaa. Kaikki ovat sentään lähteneet kasvamaan. Sipuleista istutetut isolehtiset kasvit eivät taida kukkia ollenkaan. Enpä edes muista mitä ne olivat.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kadonneen sähkökaapelin metsästys

Etupihan puolelle on aikoinaan vedetty teknisestä tilasta putki ulkovalojen sähkökaapelia varten. Sen tarpeellisuutta on tässä vuosien mittaan arvottu ja joskus viime kesänä se sitten semitietoisesti haudattiin murskepatjan alle. Kunnes nyt tänä kesänä aloin oikein aktiivisesti miettiä ulkovaloasiaa ja totesin, että putki olisi ehkä sittenkin tarpeellinen. Muurin taakse tuleva istustusalue kaipaa kohdevaloja...

Tulipahan taas todistettua kuinka tärkeää ja hyödyllistä taloprojektin kuvaaminen on ollut. Putkea lähdettiin kaivurin avulla hakemaan aluksi autokatoksen edestä ja kun sitä ei löytynyt, päätimme jo luovuttaa. Löysin kuitenkin arkistosta alla olevan kuvan, jossa putken paikka näkyy selvästi. Se ei onneksi ollut ihan noin syvällä, mitä kuva antaa ymmärtää, ja löytyikin seuraavana päivänä suhteellisen helposti. Saamme siis valot etupihalle :)

Keltainen putki on lähellä kuistia.

Löytyi!
Sähkökaapelin ujuttuminen putkeen ei tosin ollut kovin yksinkertainen juttu. Putken parissa pakerrettiin kokonainen ilta, ja kun sen sisältä saatiin todennäköisesti esikoisemme piilottama ohut 10-metrinen vesiputki ulos, alkoi sähkökaapelikin luistaa.


Ja sitten vihdoin pohjia tekemään. Nurtsilla näkyykin pätkä putkea, joka oli keltaisen putken sisällä :)

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kaivuuta

Kaivuri aloitti tänään kaivamalla muurin paikan.

Pohjan tasoitusta routaeristeitä varten.


Testing.
Pihan perälle jäävä rutakko tasattiin vielä kertaalleen jotta kauniit puut tulevat esille ja kummun reuna on samanlainen naapureiden kanssa.

Olishan meidän tontti voinut jatkua tuohon kumpuun asti niinkuin muillakin... Tähän kylvetään apilanurmi ja toivotaan että jokunen niittykukka löytäisi paikan. Vedetään sitten pari kertaa kesässä matalaksi.

Naapuri nostaa tonttinsa kulman meidän pihan kanssa samaan tasoon. Väliin istutetaan matala pensasaita koivuangervoista.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Terassi etenee viimein :)

Terassiprojekti eteni tänään isosti, kirjaimellisesti. 100-kiloisista teräspalkeista tehtiin runko joka taatusti kestää isältä pojalle. Rungon päälle vaan 2x2 ja sitten lautoja kiinnittelmään. Mahtavaa!


Syysleimut ovat toipuneet hyvin muutosta.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Kuvapäiväkirjaa

Plantagenin perenna-alesta tarttui mukaan kauan kaivattuja kuuliljoja, kahta eri lajia. Näitä yksivärisiä sinikuunliljoja (?) otin viisi.

Kultareunuskuunliljoja kolme.

Maanpeiteruusut ovat etupihalla täydessä loistossaan. Syysleimu aloittelee kukintaa.


Takapuolen ison terassin pohjatyöt etenevät hitaasti mutta varmasti. Tässä tehdään pohjat teräspalkeille.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Muurin pohjia

Muuriurakka aloitettiin kaivamalla mullat talteen istutuksia varten. Muurin paikka on siirtynyt kuistin levän portaan takia puolisen metriä tielle päin, joten aiemmin tehty pohja ei aivan riitä. Ensi viikolla kaivuri tulee kuopaisemaan savimaahan ojan joka täytetään murskeella. Sitten päästään latomaan kiviä.

Muuri kiertää nurmikkolipan ja ison kiven eteen tulee kaareva istutusallas. Kivessä on sopivasti sileä reuna johon muurin saa hyvin lopetettua. Käytävä jatkuu talon kulmalle 1,1 m levyisenä ja se rajataan mustilla reunakivillä. Aikanaan tähän tulee myös harmaa laatoitus. Talon reunus ja istutuksen rajaukset täytetään seulanpääkivillä.

Sorapatja loppuu harmittavasti puoli metriä liian lähelle taloa joten tämä pitää vielä repiä auki ja tehdä kunnon perustukset muurille. Muurin reunaan tulee istutusalue joten nurmikkokaistale kapenee aikanaan noin 1/3 nykyisestä.

Norjanangervot ovat lähteneet hyvin kasvuun ja maanpeiteruusut kukkivat upeasti. Ensimmäiset kirsikatkin on jo maisteltu.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Oman maan satoa

Pikkuinen kasvimaamme on ollut erittäin satoisa. Salaatit rehottavat niin että niistä on riittänyt naapureillekin, tilli, ruoholipuli ja persilja alkavat olla parhaimmillaan. Sipulit ja porkkanat kasvavat vielä mutta punajuurista on saanut kerättyä ensimmäiset maistiaiset: aivan täydellisiä ja maukkaita mukuloita. Kerrassaan positiivinen kokeilu. Tänään maisteltiin ihanaa aurapunajuurikeittoa, nam!


lauantai 9. heinäkuuta 2011

Nurmikon reunusta


Nurtsin rajaukset saatiin valmiiksi talon päädyssä ja uudet nurmet on kyvetty. Talon seinustalle tulee vielä seulanpäänkiviä. Sora-alueella on 150x150 kokoinen alue liuskekiville ja sen eteen tulee porras terassilta. Kukkapenkki jatkuu sitten liuskekivien molemmin puolin.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Heräteostos

Laitetaanpa tänne talteen viimeisin aleheräteostos, Heidi Klum, joka päätyi etupihan penkkiin muiden ruusujen jatkoksi.

Kaikki kuvat jälleen Googlen kuvahausta. Sori.
Tänään saatiin talon seinustan rajaukset valmiiksi ja nurmi istutettua. Hieno tulee. Seulanpäänkivien kanssa pitänee odottaa ensi kesään, sillä eilen saimme suuruudenhullun päähänpiston ja kävimme kysymässä tarjouksen muurikivistä. Lemminkäiselle lähtee todennäköisesti huomenna tilaus kun saamme rahdin jaettua naapurin kanssa.

Etupihan muuri ja takapihan kaksi istutusallasta tehdään mustasta Vallikko muurikivestä. Luonnossa se ei ole näin musta, vaan enempi tummanharmaa. Sopii kuitenkin etupihan asfaltin kanssa.
Etupihan kiveys tulee aikanaan todennäköisesti harmaalla Veronalla, joka koostuu neljästä eri kokoisesra, reunoilta aaltoilevasta kivestä. Tämä vaaleampi sävy yhdistyy hyvin tummaan muuriin ja rajauksiin sekä ajoväylän ja autokatoksen asfalttiin.

Etupihan kaarevan polun rajaus tulee mustalla reunakivellä. Tämän kuvan väri on vähän lähempänä todellista sävyä.

Takapihan puolelle saamme käytettyjä harmaita betonikiviä ja S-kiviä.  Rajaukset tai jotain simppeleitä kuvioita voisi sinnekin  tehdä mustalla. Istutusaltaat ovat joka tapauksessa mustaa Vallikkoa. Peruskivet käytetään terassin ja varaston väliselle kulkualueelle ja S-kivet tulevat autokatoksen päätyyn, tontin rajalle.

Tälle kesälle onkin melkoinen urakka tehtävänä, mutta jos takaterassi saadaan edes johonkin vaiheeseen ja vielä ainakin osa pihasta kivetettyä, olisi kaikki suurimmat urakat tehtynä. Jos vaikka ensi kesänä saisi sitten jo nauttia vähän työn tuloksistakin.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kukkapenkin adoptio

Työkaverini meinasi hävittää kukkapenkillisen vuorenkilpiä, liljoja, pikkusydämiä ja syysleimuja. Minäpä kävin pelastamassa ne meille. Mahtavaa saada penkkeihin täytettä! Toivottavasti eivät ota nokkiinsa kesken kukinnan tehdystä siirrosta...


Etupihan penkkiin vuorenkilpiä ja muutama kesäpikkusydän maanpeiteruusujen ja koivuangervojen kaveriksi. Penkin etureunaan laitan vielä sammalleimua tai vastaavaa. Alesta löysin ruusujen väliin pari matalaa katajaa ja ison kiven taakse Tom Tom ruusun.
Tom Tom ruususta pitäisi tulla tällainen, n. 80-100 cm korkea.

Keisarinkruunut ovat juuri kukkimassa ja laitoin ne ainakin nyt toistaiseksi pionin molemmin puolin. Sipuleista on kasvamassa myös vaalenanpunaisia liljoja ja jotain . Isoksi kasvanut pensashanhikki siirretään tästä todennäkköisesti talon seinustalle ja tilalle haalin jotain perennaa.

Komean kokoiset syysleimut laitoin pikkusydänten kera luumupuun juurelle. Iso penkki on niille varmaan liian kostea, toivottavasti viihtyvät tässä. Jotain kesäkukkia kyvin tähän keväällä, en muista yhtään mitä nuo ovat.

 Eilen aloiteltiin myös nurmikon rajauslautojen laittoa. Sokkelin vierustalle pitäisi hankkia seulanpääkiviä. Tuohon terassin aidan vieressä olevalle paikalle siirretään todennäköisesti pensashanhikki. Sora-alueelle tulee liuskekiviä n. neliön verran ja sen toiselta puolelta jatkuu kukkapenkki terassin reunaa.