torstai 29. huhtikuuta 2010
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Mustista mömmöistä sananen
Vappusaunaan ei aivan päästy vaikka sähkäri lupasi pyörähtää tällä viikolla asentamassa kiukaan ja valot. Lasiseinää joudumme odottamaan vielä pari viikkoa :( Tampereelta löytyi kyllä kohtuuhintainen toimittaja, Ritalasi. Palvelu on toistaiseksi ollut hyvää ja hintaero pariin muuhun saamaamme tarjoukseen on huomattava. Toivottavasti myös lopputulos on hyvä.
Saunapaneleiden käsittelystä mustaksi haluaisin kertoa muutaman kokemuksen jos joku miettii samaa. Seinä- ja kattopaneelit käsiteltiin Tikkurilan saunasuojalla joka sävytettiin hiilenmustaksi. Lopputulos on kertakäsittelyllä tosi hyvä. Mustimmillaan väri on todella musta mutta puun syyt näkyvät hienosti vähän vaalempina. Pinta on mattainen mutta luonnonvalossa puunsyyt kiiltelevät hienosti. Seiniin laitoimme vielä toisen kerroksen väritöntä saunasuojaa asennuksen jälkeen jotta väri pysyy mahd. hyvin paneeleissa (värittömästä ei jäänyt mitään laikkuja vaikka jälkikäteen laitettiinkin). Selkänojaa ylälauteen päälle ei oikein mahdu (ylälaude on vain 45 cm syvä) joten saa nähdä lähteekö väri kulumaan seinältä...
Lauteiden välistä ritelikköä varten ostimme Tikkurilan uutta Supi-laudesuojaöljyä joka on valmiiksi sävytetty mustaksi. Tällä voisi siis käsitellä koko saunan, lauteet mukaanlukien (tuo saunasuojahan ei sovi lauteisiin). Supilla joutui tekemään kaksi käsittelykertaa ja silti lopputulos jäi vähän vaaleammaksi. Lisäksi se levitetään sienellä joten on vähän hankalampi kuin pensselillä sudittava sasu. En siis lähtisi sillä koko saunaa käsittelemään.
Laudepuunahan meillä on lämpökäsitelty haapa. Siitä ei ole vielä muita kokemuksia, mutta huomasimme asennusvaiheessa että puuhun tulee todella herkästi naarmuja ja painaumia. Hiekkaisilla jaloilla noille lauteille ei ole kyllä mitään asiaa.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Vain sähköt ja lasit puuttuu
perjantai 16. huhtikuuta 2010
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Puutarhaunelmia
Kevätaurinko on sulattanut lumet pihalta uskomattoman nopeasti ja sen alta paljastui karu mutakko. Tontti tasattiin syksyllä juuri ennen lumien tuloa joten se ei ehtinyt juuri kuivahtaa kaivurin jäljiltä. Toisaalta, eipä siinä kasva rikkaruohojakaan. Nyt sormet syyhyävätkin päästä jo pihan kimppuun.
Teetimme pihasuunnitelman viime syksynä Hanna Hakalalla ja olimme tyytyväisiä pieniä muutoksia lukuunottamatta jo heti ensimmäiseen luonnokseen. Hanna ideoi monta pientä mutta hauskaa yksityiskohtaa joita en ikipäivänä olisi itse keksinyt. Suunnitelma on melko monimuotoinen (ainakin perheen miesväen mielestä :) ) eikä sitä varmasti toteuteta yhdessä eikä kahdessakaan kesässä. Toisaalta toteutusta on helppo jaksottaa useammalle vuodelle kun on hyvä suunnitelma jota noudattaa. Kasvivalintoja voi sitten miettiä tarkemmin toteutuksen edetessä. Alapuolen naapurin piha on muuten saman suunnittelijan käsialaa.

(klikkaa kuvaa niin se aukeaa isompana)
Oikeastaan suurin pieni muutos tähän suunnitelmaan on se, että lapsille tehdään hiekkalaatikko takapihan terassin vieressä olevaan toiseen muurikivialtaaseen. Se on sitten myöhemmin helppo muuttaa istutusaltaaksi kun hiekkalaatikkoaika menee ohitse. Muilta osin toteutusta varmasti vähän sovelletaan tarpeen mukaan mutta pohjat on nyt tehty periaatteessa tämän mukaisesti.
Tämän kesän tärkeimmät tehtävälistalla on nurmikon istutus, katettujen terassien ja välikön portaiden teko, parvekkeen ja terassien kaiteet ja autokatoksen sisäkatto. Jos ehditään, aloitetaan myös etupihan työstö siltä varalta että kunta saa lottovoiton ja päälystää kotitiemme (tähän on siis pieni mahdollisuus olemassa). Laitatamme nimittäin todennäköisesti asfaltin tieltä autokatokseen asti ja kiveys tulee ainoastaan kulkureiteille. Joka tapauksessa tuo etupiha tulee olemaan työjärjestyksessä ensimmäisenä. Kulissit kuntoon :)

perjantai 9. huhtikuuta 2010
Saunaosasto etenee
Pesuhuoneen puoli alkaa olla kutakuinkin saumattu. Sitä hommaa on allekirjoittaneelle riittänyt lastenhoidon lomassa ihan kiitettävästi... Luonnonkiviboordista tuli tosi kiva ja sävyt käyvät hyvin vaaleanharmaan lattialaatan ja mustien paneeleiden kanssa.
Saunan puolella on pian seinät paneloitu. Musta hirsipaneeli näyttää upealta (ei kyllä pääse kuvassa oikeuksiinsa) kun pinta on muuten mattainen mutta puun syyt kiiltelevät hienosti. Hirsipaneelin profiilista olen aina pitänyt ja olen tosi tyytyväinen että valittiin se tavallisen suoran paneelin sijaan.
Paneelit käsiteltiin täysmustalla saunasuojalla mistä tuli mieluinen lopputulos. Nettikeskusteluissa monet olivat kokeneet sen liian mustaksi ja lantranneet väriä melko voimakkaastikin. Me kokeilimme lantrausta, mutta mielestämme silloin lopputuloksesta tuli joten "halvan" ja kotikutoisen oloinen. Kuka mistäkin tykkää.
Sen verran suunnitelmat muuttuivat tässä matkan varrella että päädyimme sittenkin tekemään lauteet lämpökäsitellystä haavasta. Ainoastaan etulaudat käsitellään mustaksi. Musta kuusi ei oikein houkuta laudemateriaaliksi sen kuumuuden takia ja vaalea haapa taas tulee vähän kellertäväksi. Hienoa lämpöhaapaa taas ei oikein ilkeä mustalla sotkea. Hieman harmaaseen taittava ruskea sopii kyllä mustan kaveriksi hienosti.
Olen aika vakuuttunut että tästä tulee upea kokonaisuus!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)