lauantai 24. tammikuuta 2009

Yläkerran lattiaa

Perjantaina Mikko urakoi Kimmon kanssa kipsilevyjä yläkertaan ja tänään Kari aloitti niiden laittamisen lattiaan. Kun lattia on saatu kuntoon päästäänkin sitten myös yläkerrassa väliseinien kimppuun.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kalustesuunnitelmat

Sain Iskulta viimeisimmät kalustesuunnitelmat joten laitetaanpa ne heti tänne. Taas suunnitelmien pitäisi olla aika lailla lopulliset, vaikkakin muutama juttu edelleen mietityttää. Loputonta jahkailua... Tarkistusmittoja ei vielä ole otettu, mutta toivotaan, että mittojen takia ei tarvitsisi mitään lähteä muuttamaan.


Keittiön kaapit ovat kiiltävää kalvo-ovea. Ruskeat alakaapit ovat väriltään zeprano, taso wengelaminaatti. Päädyimme kuitenkin laittamaan astiapesukoneen päälle yläkaapit. Tämä tuntui parhaimmalta ratkaisulta, vaikkakin mietimme vielä pitäisikö tuo alhaalla oleva yksinäinen kaappi ottaa pois ja laittaa tilalle pitkä avohylly.

Alla vesipistettä vastapäätä tuleva saareke/laituri, jonka päässä on paikka keittiöjakkaralle. Taso on sama wenge, vaikka tässä näyttää vaaleammalta.



Kodinhoitohuoneessa on kauttaaltaan kiiltävän valkoiset ovet. Taso on vaalean harmaa laminaatti alumiinireunuksella. Pesualtaan viereen tulee koiran pesupaikka jota vastapäätä alla olevan kuvan mukaisesti kuivauskaappi ja kapea kenkäkaappi.


Alakerran pikku-wc:ssä on kiiltävät viininpunaiset ovet ja valkoiset kalusterungot. Altaan ja seinän väliin tulee avohyllyjä. Korkea kaappi lähtee samasta tasosta kuin allaskaappi ja yläreunan tasolle tulee lamppu tai peili.

Yläkerran vessassa on kauttaaltaan vaalean tammen väriset melamiinilaatikostot ja kaksi allasta. Tämä on kyllä vielä vähän harkinnassa koska poikkeaa vähän muiden kalusteiden tyylistä...


Eteiseen heti ulko-oven viereen tulee istuintaso laatikoineen ja sen viereen liukuovikaappi. Istuintasoa vastapäätä, rappusten alle, tehdään avohyllykkö kengille. Kuvassa lisäksi eteisen toiselle seinustalle tuleva vaate- ja siivouskaappi.

Kodinkoneista olen ruvennut kyselemään tarjouksia ja todennäköisesti päädymme AEG:n koneisiin, sillä niistä meillä on hyvät kokemukset. Ja tyyli miellyttää silmää. Kaikki kodinkoneet tulevat olemaan valkoisia, tai osa korkeintaan alumiinin värisiä. Rosteria en talooni huoli :)

Puuseppä on myös hakusessa tekemään portaita. Pari hyvää vinkkiä olemme saaneet, joten toivotaan, että heistä löytyy hyvä ja kohtuuhintainen tekijä.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Yläkerran lattialämmitys

Yläkerrassa on nyt lattialämmitys asennettuna. Seuraavaksi levytetään lattiat ja sitten päästään tekemään väliseiniä.


Yläkerran kylppäri on jo saanut seinät ympärille.


lauantai 17. tammikuuta 2009

Seiniä aina vaan...

Seiniä on taas noussut hurjaa kyytiä alakertaan. Sähkärikin on jo aloittanut hommansa ja kun saadaan kaikki sähkövedot kuntoon, päästään villoittamaan ja levyttämään seinät toiselta puolelta.

Yllä ja alla kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan välistä muuria.


Olohuoneen muuriseinä on myös jo valmis. Kohtalaisen haastava muurattava kaikkine sähkövetoineen.


Porrasaukko lopullisessa paikassaan. Paalun ja Matiaksen väliin tulee ovi meidän makuuhuoneeseen ja takana näkyy vaatehuone. Oikealla kylppärin suihkusyvennys ja alakuvassa koko kylpyhuone (ihanan tilava!).



Tänään kävimme taas keittiösuunnittelijan juttusilla ja saimme suunnitelmat hiottua lopulliseen muotoonsa. Kunhan väliseinät saadaan valmiiksi otetaan vielä tarkistusmitat ja sitten laitetaan kalusteet tilaukseen. Maaliskuun loppupuolelle saisi tulla toimitus.

Tiilerillä kävimme myös katsomassa funkkis Lauria. Taidamme päätyä keskiharmaaseen rappaukseen.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Lisää seiniä

Kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan välinen kiviseinä on nyt muurattu ja seuraavana on vuorossa kosteat tilat. Kevyet väliseinät alkaa olla alakerrassa pystyssä ja sähkäri tekee sähkötöitä. Porrasaukko on tehty oikeaan kokoonsa ja yläkerran kylpärin laittiaan laitettu vanerit. Yläkerta odottaa vielä lattialämmitysvetoja ja sitten päästään tekemään sinnekin väliseiniä.

Timpuri on meillä hommissa enää tämän kuun ja sen jälkeen pitää pärjätä omalla porukalla. Kari tosin pitää nyt pitkät lomat joten onneksi työmaa edistyy edelleen hyvin. Kevään mitaan voi tahti vähän hidastua, mutta tehdään se mikä ehditään. Nyt on viimeisten parin kuukauden aikana saatu kuitenkin niin paljon aikaiseksi että tästä on tosi hyvä jatkaa.

Kun väliseinät on saatu levytettyä pitäisi ottaa lopulliset mitat kiintokalusteita varten. Periaatteessa suunnitelmat ovat jo ihan ok, mutta silti pähkäilen koko ajan pitäisikö sittenkin muuttaa vielä jotain... Rasittavaa. Pitäisi vaan lyödä tilaus lukkoon niin pääsisi tästäkin stressistä. Jotenkin vaan koko talon sisustus on vielä ihan hakusessa eikä selkeää kokonaiskuvaa ole vielä ajatuksissa. Tyylien sekamelska myllertää päässä. Ei tämä ennen ole ollut näin vaikeaa!!!

Takka-asiassa olemme sentään päätyneet johonkin ratkaisuun. (Näillä näkymin) meille tulee nyt kuitenkin Tiilerin funkkis Lauri, eli ihan perus suorakaiteen mallinen rapattupintainen takka satiinikromisella luukulla. Väriä pähkimme vielä, mutta todennäköisesti päädymme vaaleanharmaaseen rappaukseen ja tummanharmaisiin mosaiikkilaattoihin. Jos siitä ei näkyisi likatahrat niin helposti kuin valkoisesta...




torstai 8. tammikuuta 2009

Väliseinät nousee

Väliseinät ovat nousseet alakertaan vauhdilla eikä paikkaa meinaa enää samaksi tunnistaa. Tavaraa ja seiniä tuntuu olevan joka paikka täynnä... Täytyy viikonloppuna "tutustua" uudistuneeseen ilmeeseen oikein perinpohjaisesti siivouksen merkeissä.

Näkymä ulko-ovelta eteiseen. Vasemmalle puolelle ja eteen oikealle tulee vaatekaapit. Tiilimuuri on nyt vasta puolessa korkeudessa eli blokkaa siis näkymän olohuoneen ikkunoille.

Vasempaan reunaan tulee siis vaatekaapit, keskellä on vaatehuoneen oviaukko ja oikealla kodinhoitohuoneen ovi. Maassa olevat laudat merkkaavat WC:n seiniä. Vessan ovi tulee vinottain puutolppien väliin.

Kirjaston oviaukko vaikuttaa tosi pikkuiselta olohuoneen suunnasta. Siihen tulee 13x21 lasipariovet. Mietimme tekisimmekö oven päälle poikittain kapean ikkunan, sillä tuo ovi on harmittavasti 20 cm matalampi kuin viereinen terassin ovi ja ikkunoiden yläreuna. 20 senttiä on kyllä tosi vähän ikkunalle...

tiistai 6. tammikuuta 2009

Kantavan väliseinän muuraus


Perjantaina haimme pakulla Mikon kanssa reippaat 100 kahitiiltä ja kannoimme ne kaikki 500 kiloa taloon sisälle. Ihan mukavaa kuntoilua -15 asteen pakkassäässä. Viikonloppuna Kari sitten aloitteli muuraushommaa ja maanantaina seinä nousi jo puoleen korkeuteen. Nyt pitäisi päättää tuleeko keittiön puolelle seinävalot ja jos tulee, mille korkeudelle... Kun tietäisi edes että minkälaiset ne valot voisi olla!!!

Timpuri jatkaa kevyiden väliseinien parissa huomenna joten eiköhän ensi viikon aikana ala alakerta jo hahmottua. Aika mukava vaihe kun talo alkaa saada lopullista muotoaan. Tilaratkaisut tuntuvat ainakin tässä vaiheessa olevan oikein toimivat.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Yläpohja valmis ja väliseinien kimppuun

Yläpohja on saatu valmiiksi ja inhottavimmat hommat (katon villoitus) on ainakin vähäksi aikaa ohi. Seuraavaksi siirryttiin alakertaan jonne hahmotellaan väliseinien runkoja. Myös muurattavat väliseinät tehdään lähipäivinä nyt kun Karillakin on mukavasti lomaa. Hommat ehdistyvät siis kivasti kun kaksi miestä painaa hommia joka päivä.

Meidän täytyisi kierrellä rautakauppoja ja miettiä mm. sisäovien (lähinnä kirjaston pariovet ja meidän makkarin lasiovi) leveyksiä. Kauheasti taas päätettävää...




Kirjaston väliseinät hahmottuvat paikoilleen.



Yläpohjan tuskainen villoitustyö on takana. Vähän oli ahdasta ilmasointiputkien lomassa...

Yläkerran lattiaan laitetaan seuraavaksi lattialämmitysputket ja sitten päästään lattian tekoon ja väliseiniä pystyttämään. Kattoihin tulee paneelit jotka laitetaan sitten joskus loppuvaiheessa.

A-tiilikate kävi laittamassa reunatiiletkin paikoilleen, mutta reklamoimme niistä vielä, sillä ovat yhtä sekundaa kuin edellisetkin. Harmi kun samaa asiaa joutuu moneen kertaan säätämään. Onneksi katto on muilta osin jo valmis. Viimeiset turvatuotteet laitetaan sitten keväällä.