keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Vain sähköt ja lasit puuttuu

... ja ylälauteen alta musta ritelikkö. Harvian kivi kiuas odottaa asennusta ja lasiseinä tulee vasta 2-3 viikon päästä joten ihan vappusaunaan ei ilmeisesti päästä. HÖH! Täytyy vaan fiilistellä kylmässä saunassa.




perjantai 16. huhtikuuta 2010

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Puutarhaunelmia

Kevätaurinko on sulattanut lumet pihalta uskomattoman nopeasti ja sen alta paljastui karu mutakko. Tontti tasattiin syksyllä juuri ennen lumien tuloa joten se ei ehtinyt juuri kuivahtaa kaivurin jäljiltä. Toisaalta, eipä siinä kasva rikkaruohojakaan. Nyt sormet syyhyävätkin päästä jo pihan kimppuun.

Teetimme pihasuunnitelman viime syksynä Hanna Hakalalla ja olimme tyytyväisiä pieniä muutoksia lukuunottamatta jo heti ensimmäiseen luonnokseen. Hanna ideoi monta pientä mutta hauskaa yksityiskohtaa joita en ikipäivänä olisi itse keksinyt. Suunnitelma on melko monimuotoinen (ainakin perheen miesväen mielestä :) ) eikä sitä varmasti toteuteta yhdessä eikä kahdessakaan kesässä. Toisaalta toteutusta on helppo jaksottaa useammalle vuodelle kun on hyvä suunnitelma jota noudattaa. Kasvivalintoja voi sitten miettiä tarkemmin toteutuksen edetessä. Alapuolen naapurin piha on muuten saman suunnittelijan käsialaa.

(klikkaa kuvaa niin se aukeaa isompana)

Oikeastaan suurin pieni muutos tähän suunnitelmaan on se, että lapsille tehdään hiekkalaatikko takapihan terassin vieressä olevaan toiseen muurikivialtaaseen. Se on sitten myöhemmin helppo muuttaa istutusaltaaksi kun hiekkalaatikkoaika menee ohitse. Muilta osin toteutusta varmasti vähän sovelletaan tarpeen mukaan mutta pohjat on nyt tehty periaatteessa tämän mukaisesti.

Tämän kesän tärkeimmät tehtävälistalla on nurmikon istutus, katettujen terassien ja välikön portaiden teko, parvekkeen ja terassien kaiteet ja autokatoksen sisäkatto. Jos ehditään, aloitetaan myös etupihan työstö siltä varalta että kunta saa lottovoiton ja päälystää kotitiemme (tähän on siis pieni mahdollisuus olemassa). Laitatamme nimittäin todennäköisesti asfaltin tieltä autokatokseen asti ja kiveys tulee ainoastaan kulkureiteille. Joka tapauksessa tuo etupiha tulee olemaan työjärjestyksessä ensimmäisenä. Kulissit kuntoon :)

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Saunaosasto etenee

Pesuhuoneen puoli alkaa olla kutakuinkin saumattu. Sitä hommaa on allekirjoittaneelle riittänyt lastenhoidon lomassa ihan kiitettävästi... Luonnonkiviboordista tuli tosi kiva ja sävyt käyvät hyvin vaaleanharmaan lattialaatan ja mustien paneeleiden kanssa.

Saunan puolella on pian seinät paneloitu. Musta hirsipaneeli näyttää upealta (ei kyllä pääse kuvassa oikeuksiinsa) kun pinta on muuten mattainen mutta puun syyt kiiltelevät hienosti. Hirsipaneelin profiilista olen aina pitänyt ja olen tosi tyytyväinen että valittiin se tavallisen suoran paneelin sijaan.

Paneelit käsiteltiin täysmustalla saunasuojalla mistä tuli mieluinen lopputulos. Nettikeskusteluissa monet olivat kokeneet sen liian mustaksi ja lantranneet väriä melko voimakkaastikin. Me kokeilimme lantrausta, mutta mielestämme silloin lopputuloksesta tuli joten "halvan" ja kotikutoisen oloinen. Kuka mistäkin tykkää.


Sen verran suunnitelmat muuttuivat tässä matkan varrella että päädyimme sittenkin tekemään lauteet lämpökäsitellystä haavasta. Ainoastaan etulaudat käsitellään mustaksi. Musta kuusi ei oikein houkuta laudemateriaaliksi sen kuumuuden takia ja vaalea haapa taas tulee vähän kellertäväksi. Hienoa lämpöhaapaa taas ei oikein ilkeä mustalla sotkea. Hieman harmaaseen taittava ruskea sopii kyllä mustan kaveriksi hienosti.

Olen aika vakuuttunut että tästä tulee upea kokonaisuus!

torstai 25. maaliskuuta 2010

Sauna tekeillä

Viime viikot on ahkerasti pakerrettu pesuhuone-sauna -osaston kimpussa. Laatotukset on tehty, saumausta vaille, ja panelit saavat varaston puolella mustaa Sasua pintaansa.

Lattiassa on sama harmaa 10x10 kuin kodinhoitohuoneessa, seinät valkoista ja poikkiraidat mustanharmaata luonnonkivilaattaa (5x30 cm). Kattoon tulee mustaksi käsitelty kuusipaneeli, saunan seinät mustalla 95-leveällä hirsipaneelilla ja lauteet myös mustat lukuunottamatta etulautoja ja ehkä selkänojaa jotka tulevat olemaan lämpöhaapaa.



Saunan kattoon tulee 80x80 cm kokoinen tähtikuvio lämpöhaavasta, muuten koko sauna tulee siis olemaan musta. Kiuas on Harvian Kivi.

Tässä laitetaan Sasua seinäpaneeleiden pintaan.

(lisäsin keittiökuviin uuden kuvan saarekkeesta)

torstai 11. maaliskuuta 2010

Nyt voi jo nauraa

Eilen satuimme TV:n ääreen juuri kun kakkoselta tuli dokumentti Suomea rakentamassa. Emme nähneet ohjelmaa ihan alusta asti mutta ainakin viimeinen puolituntinen tarjosi meille parhaimman luokan viihdettä. Naurettiin välillä vatsat kippurassa, niin tuttuja olivat nuo rakentajapariskunnan illan pimeät tunnit raksalla pienen lapsen kanssa.

Kannattaa vilkaista dokkaria Yle Areenalta.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Nyt saa kevät ja kurakelit tulla: kodinhoitohuone on käyttövalmis

Yläkaapeissa liinavaatteet, vetolaatikosta löytyy silityslauta ja alakaapeista pyykkikorit. 70-senttisen vaipanvaihto sujuu mukavasti kun hoitoalustan laittaa kulmaan.

Tässä hoituvat kaksi- ja nelijalkaisten kurapesut kätevästi.

Oven vieressä on kuivauskaappi ja kenkäkaappi ulkoilukengille.
Ovesta pääsee autokatoksen kautta sekä etu- että takapihalle.