maanantai 20. heinäkuuta 2009

Jokaviikkoinen rautakauppapäivä

Tänään vietettiin taas jo perinteeksi muodostunutta rautakauppamaanantaita. Tarkoitus oli jälleen kerran "pikaisesti" hakea muutama puuttuva juttu kaupungilta mutta pikkuhiljaa pitäisi uskoa, että ei noilta kierroksilta alle neljän tunnin selviä (varsinkin kun mukana on yksi lähes kävelykyvytön, viimeisillään raskaana oleva lyllertäjä sekä 3 v. ikiliikkuja).

Suunnattiin alkuun Powersettiin ja ostettiin kaikki puuttuvat upotettavat valaisimet (yläkerran kylppäri, pukuhuone, pesuhuone ja olohuone). Raksalla tosin huomasin, että unohdimme alakerran WC:n, eli ainakin yksi keikka täytyy vielä tehdä... *huokaus*

Otra on osoittautunut kantapaikaksemme hyvän palvelun, valikoiman ja kohtuullisen hintatason vuoksi, ja sinne eksyimme tänäänkin. Mukaan tarttui yläkerran väliovet (Jen-Weldin 4-peiliset puristeovet) jotka sattuivat olemaan hyvässä tarjouksessa. Karmit hankimme jo edellisellä reissulla, samoin tilattiin pesuhuoneen satiinilasiovi (Matta Plus). Vielä puuttuu alakerrasta kaksi väliovea, vaatehuoneen liukuovi ja kirjaston 12-ruutuinen pariovi.

Ovien lisäksi valitsimme tuulikaapin siniharmaan maalin ja ostimme yläkerran kylpyhuoneen kattopaneelit (valkoinen mäntypaneeli). Ja sitten tietysti kaikkea muuta pientä ja tarpeellista. Kohtalaisen hintava reissu jälleen, mutta toisaalta saatiin taas aika paljon tarvikkeita haalittua. Taas yksi rautakauppakeikka vähemmän :)

Raksalla on aloitettu yläkerran kylppärin pohjustustöitä ja kodinhoitohuoneen kattoa. Myös kirjaston seinät saivat eilen ensimmäisen maalikerroksensa maitokahvinruskealla maalilla, jolla maalataan myös kaikki olohuoneen ja erkkerin seinät. Sävy näytti oikein hyvältä. Viikonloppuna Mikko maalaili ikkunanpokia ja räystäslautoja, minä häärin pilareiden koristepalojen kimpussa. Ne pitäisi saada maalattua ja paikoilleen ennen rännien asennusta. Sähkäri kävi tänään edistämässä muutamaa juttua joten nyt saadaan keittiön yläkaapit paikoilleen ja päästään yläkerran vaatehuoneen katon kimppuun.

Onko tuo talo ikinä valmis...?

Ei kommentteja: