lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tervetuloa Kevät!


Aurinko tykittää lämmittävillä säteillään pihamaan lumipeitettä, ränneissä solisee ja linnut visertävät. Sieltä täältä loistaa jo paljas, mutainen maa. Läheisen lintujärven yllä liiteli tänään joutsenpari etsimässä pesäpaikkaa. Kevät on ilmiselvästi tulossa! Kevään tulon huomaa myös siitä, että pöydillä alkaa notkua toinen toistaan kirjavampia kirjoja ja lehtisiä. Ryppyinen pihasuunnitelmanraatokin on taas kaivettu laatikosta esiin.

Kirjojen sivuilta tulee vastaan toinen toistaan upeampia kasveja ja perennaryhmiä - "juuri tuollaisen haluan omalle pihalleni, ja tuollaisen, ja...". Kahden kesän kokemuksella tosin tiedän, että toteutus jää usein hyvin kauaksi suunnitelmista. Siinä vaiheessa kun pääse taimikauppaan, en muista yhtään mitä minun piti ostaa, ja tulen ostaneeksi jotain aivan väärää. Piha on täynnä yksittäisiä raatoja, jotka eivät sovi keskenään yhteen. Tänä kesänä aionkin ottaa itseäni niskasta kiinni enkä tee heräteostoksia. Kesä mennään pihan osalta melko pienellä budjetilla, yritetään tehdä loput keskeneräiset asiat talossa loppuun, joten ne muutamat hankinnat on tehtävä harkiten. Joohan!?!

Aikeeni on keskittyä tulevana kesänä pääosin maanpeittoperennoihin ja kuunliljoihin. Niillä saanen nopeasti näyttävää pintaa aikaiseksi. Haaveissa on myös takaterassin reunan valkoisen kukkapenkin toteutus, mutta nähtäväksi jää kuinka sitä pystyy toteuttamaan. Ehkä sitten taimi-alesta.

Ensimmäisen askeleen kohti kesää otin eilen, kun laitoin kokeilumielessä muutamia perennoja kasvamaan siemenestä. Katsotaan tuleeko niistä mitään. Purkeissa kasvaa Tarharistikkiä ja Punahattua. Näistä jälkimmäinen tosin kuuluu taas siihen kategoriaan, että en tiedä vielä yhtään mihin sen pihalla istutan... Voi minua!


Alan pikkuhiljaa keräillä suunnitelmia eri penkkien väriteemoista ja kasveista. Nyt kuitenkin nautitaan vielä hetki keväthangista ja lumileikeistä.

Ei kommentteja: