lauantai 17. maaliskuuta 2012

The Plan, part I: etupiha

Vaikka ajatukset juoksevatkin ympäri pihaa, olisi jälleen kaikista järkevintä keskittyä ihan ensiksi etupihan viimeistelyyn. Se kun näkyy kadulle. Tilanne näyttää nyt kutakuinkin tältä:

Klikkaa kuvaa niin näet suunnitelman suurempana.
Kirsikkapuu ja koivuangervot.
Ruusut ja vuorenkilvet kirsikan alla.

Muurin allas vailla täytettä.

Pilvikirsikan alla on jo vuorenkilpiä,
rajalla norjanangervot.

Muurin talonpuoleiselle reunalle pitäisi siis kehitellä sisältö. Pihasuunnittelija oli laittanut pitkälle sivulle vuoron perään helppohoitoisia havuja ja keijuangervoja. Havut (kääpiövuorimänty, tuivio ja tarha-/rohtokatajaa) siihen varmasti tuleekin valaisimien kohdalle, mutta haluaisin ehkä väleihin mielummin jotain matalampaa. Tien varressa olevat norjanangervot kasvavat kuitenkin muhkeiksi, n. 1,5 korkeiksi, joten minusta pienelle etupihalle tulee vähän liikaa pensaita jos niitä olisi tuossa muurillakin.

Myös muurin "allas" saanee vähän monipuolisemman sisällön kuin alkuperäisessä suunnitelmassa. Istutin jo viime kesänä altaan ulommaiselle laidalle kuunliljoja, ne saavat todennäköisesti siihen myös jäädä. Tuijan/katajan viereen kiven eteen voisi laittaa matalampia havuja, esim. juuri noita rohtokatajia, tai jopa matalan valkoalppiruusun, josta tulee vain 1-1,5 metrin korkuinen. Tosin se voi kyllä blokata vähän turhan paljon näkymää ovelta ruusukummulle ja peittää kiven taakseen... Matalat jaloangervot voisivat tuoda kivasti väriä, samoin peittokurjenpolvet. Komeamaksaruohot sopivat ehdottomasti havujen ja kiven seuraan. Lisäksi kontrastia tuomaan jotain tummalehtisiä kasveja, kuten purppurakeijunkukkaa tai  verikurjenpolvea. Reunoille valoa antamaan sopisi vaikka hopeatäpläpeippi.


Kuunliljoja muurin reunustalla jo on.
Pitkän sivun havuryhmien välit ovat siis vielä mietinnässä. Havuja tulee melko tiheään, kun muurin reunalle tulee kolme valaisinta (+ yksi valaisin yllä olevan kuvan mukaisesti altaan päätyyn). Ehkäpä grönlanninhanhikki riittäisi peittämään välit. Se pysyisi ainakin ikivihreänä hyvän näköisenä läpi vuoden. Vai tuleeko liian vihreää...? No, tätä on aikaa miettiä, sillä havujen hankinta jää joka tapauksessa todennäköisesti loppukesään.


Ei kommentteja: