lauantai 8. marraskuuta 2008

Voi ihanuus!

En voi peitellä sitä kuinka tohkeissani olen meidän talostamme joka kaunistuu päivä päivältä. Kadun puolelta katto on vihdoin valmis, mutta takapuolen poikkiharjan jiirit on vielä kesken. Uskomattoman tuskallinen projekti tuo katto on ollutkin. Mistä sellaistakaan osasi etukäteen ajatella?

Ulkoseiniin on jo laitettu joitakin koristelistoja jotta eristävät paremmin kun sisäpuolta aletaan lämmittämään. Talosta tulee kyllä oikea kaunotar: massiiviset listoitukset tekevät siitä todella arvokkaan näköisen.



Väliaikainen ovi on saatu paikoilleen ja sen saa lukkoon, joten ihan kuka tahansa ei pääse enää sisälle kulkemaan.

Naapureiden talo on myös jo noussut paikoilleen ja katonkin ovat saaneet valmiiksi. Taisi olla vähän helpompi kuin meidän... Vastapäiseen Design-taloon muutettiin tänään, joten alueella asuu nyt jo kaksi perhettä. Kolmannet muuttavat myös ihan lähiaikoina.

Sisällä jatketaan pakertamista lattiastyroksien kanssa. Melkoista palapeliä. Tässä kodinhoitohuone ja tekninen tila. Keltainen putki tulee vaatehuoneeseen ja se on keskuspölynimurin letkun säilytystä varten.
Palapelin tekoa pesuhuoneen, saunan ja WC:n kohdalla.

Yläkerran lattia on saatu laudoitettua ja kattoon on alettu pistämään tuulensuojalevyjä.

Tautalla tapahtuu myös. Olen kysellyt tarjouksia takoista ja portaista. Portaiden kanssa on vielä vähän pää pyörällä kun emme oikein tiedä mitä haluamme. Ehkä se tästä kuitenkin selkeytyy kun ottaa mahdollisuuksista selvää...


Ei kommentteja: