perjantai 15. elokuuta 2008

Sähkösuunnitelmat

Eilen tapasimme taas sähkösuunnittelijamme ja veimme kommentit ensimmäisestä suunnitelmasta. Suunnitelma on pakko saada eteenpäin talotehtaalle tämän viikon aikana, joten vähän kiireellä se rääpäistiin kokoon. Tai siltä ainakin tuntui.

Suunnittelijan kanssa kävi vähän niin kuin pelkäsimme. Aika perusjuttuja hän ehdotteli emmekä oikein saaneet kaipaamaamme ideointiapua. Muutamia (toivottavasti) kivoja juttuja keksimme, etenkin ulkovalaistukseen. Esimerkiksi terassien koristepylväät valaistaan lattiaan upotettavilla halogeeneillä. Sisätiloissa on pääosin isompia ja pienempiä halogeenivalaisimia, osa himmennettäviä. Täytynee kuitenkin vielä paneutua noihin asioihin ja käydä jossain hyvässä valaisinliikkeessä tutkimassa valikoimaa. Ehtiihän tuota suunnitelmaa vielä päivittämään.

Mikko vie tänään ensimmäisiä tavaroita vuokrakämppään ja sinne pitäisi hommata se astianpesukone. LVI-urakoitsijamme lupasi hoitaa putkityöt. Näyttäisi siltä että investointi pysyy kuukauden vuokran hintaraamissa.

Ei kommentteja: