sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Täydellisyyttä

Sääukko yllätti ja lämpötila kohosi viileän viikon päätteeksi hellelukemiin. Eilen sain inspiksen pestä talon kaikki ikkunat. Laskin pikaisesti niitä olevan 26 kpl ja jokaisessa neljä pestävää pintaa. Saunan ja varaston ikkunoita ei tuossa lukemassa kyllä ole, ja ne jäivät pesemättä. Koko päivän urakka kesti, mutta nyt on häikäisevän kirkasta! Näillä mennään taas pari vuotta eteenpäin. Vain alakerran näkyvimmillä paikoilla olevat lasit pesen joka kevät sisä- ja ulkopinnoilta.

Jos eilinen meni tiiviisti sisätiloissa olin tänään vuorostaan koko päivän ulkosalla. Kävin loput kukkapenkit läpi, eli nyt on kaikki nätisti kantattu ja rikkaruohoista siistitty. Eilen leikattiin myös nurmi ensimmäisen kerran, joten kyllä nyt kelpaa pihamaatamme ihailla.

En malttaisi tuolta sisälle tullakaan.


Luumupuu avasi kukkansa aivan varkain. Puu on täynnä valkoista.

Ihana lämpö ja aurinko. Koirien tilaa laajensin laittamalla kompostikehikot muurialtaan kyljelle. Onneksi pysyvät noinkin huterissa rakennelmissa.

Narsissit ovat pysyneet kauniina pitkään.

Minun maisemani ja lempipaikkani.

Rönsyansikka keltaisena.

Nurmi on huikean hyvässä kunnossa lämpimän talven jäljiltä. Kasvimaan käänsin ja pohdin, mitä sinne istuttaisin tänä kesänä. Perunaa ehkä.


Ensimmäisiä punaisia tulppaaneja.

Pikkusydän.

Ei kommentteja: