lauantai 29. kesäkuuta 2013

Eskarilaisesta koululaiseksi


Esikoisemme aloittaa syksyllä ekan luokan ja huone pitäisi pikkuhiljaa päivittää lastenhuoneesta koululaisen huoneeksi. Kirkas punainen on yksi lempiväreistäni ja kun ystäväni halusi hankkiutua eroon Fatboystään, otin sen ilomielin meille pojan huoneeseen. Säkki kaipaa vielä vähän täydennystä, mutta sitten siinä on mukava kavereidenkin köllötellä.

Säkkituolin punainen teema jatkuu uusissa junior-kokoisissa työtuoleissa joita haettiin Ikeasta kaksin kappalein. Työpöydät ovat omasta lapsuudenkodistani ja aikanaan olleet minun ja veljeni huoneissa. Nyt laitoimme ne molemmat pojalle - toinen on työskentelyä, toinen tietokonetta varten. Laatikostoja olisi vielä muutama ylimääräinen, mutta toisaalta tavaransäilytystila nurkassa on ihan tarpeen. Tuoleja otettiin saman tien kaksi, sillä hyvin usein koneella roikutaan joko siskon tai kaverin kanssa. Koneena pojalla on ah niin ihanan pieni ja näppärä Mini Mac.

Koneen yläpuolelle tuli lisäksi uusi magneettitaulu. Hankinnassa on vielä lukulamppu (punainen sekin), matto (ehkä beige tai tummanruskea) ja seinähylly sängyn yläpuolelle. Vallilan junaverho saa vielä jäädä. Sen verran lapsellisuutta sentään säilytetään. Voi, mihin tämä aika rientää...?

Ei kommentteja: