Tämän viikon muutama sadepäivä teki ihmeitä ja lumi suli aivan hujauksessa. Tänään olemme saaneet nauttia ihanasta aurinkoisesta kevätpäivästä pihan ensimmäisiä versoja bongaillen. Nurmi on vielä sen verran märkää, että haravointihommiin ei vielä päässyt.
Nyt muistuu taas mieleen missä vaiheessa istutukset olivatkaan. Sekä takapihan terassin reunus että tämä etupihan muuri ovat tuottaneet pitkään päänvaivaa - en keksi mitä niihin laittaisin. Suunnitelma on toki olemassa, mutta se on vaikuttanut jotenkin tylsältä. Nyt tein kuitenkin päätöksen etupihan suhteen, ja lähden täyttämään lamppujen alustat suunnitelman mukaisesti helppohoitoisilla havuilla. Siten se on siisti ja tyylikäs ympäri vuoden Keskimmäisen ja tämän puoleisen tolpan ympärille reilusti kääpiövuorimäntyjä ja väliin grönlanninhanhikkia ja/tai matalaa pensasangervoa. Kauimmaisessa kulmassa onkin jo tuivioita ja sinisävyisiä tarhakatajia.
|
Varjoinen länsiraja on vielä luminen ja märkä, muuten alkaa olla sulaa. |
|
Tämän pengermärajan siistiminen pensasistutuksilla on tämän kesän ohjelmassa. |
|
Tontin takarajan ruusupenkissä on jo elämää. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti