lauantai 22. toukokuuta 2010

The Beach

Pihamme on näiden ihanaisten helteiden innoittamana muuttunut valtavaksi hiekkarannaksi. No okei, vain vesi puuttuu. Tai no, kyllä juniorimme vilvoitteli sujuvasti omassa puhallettavassa uima-altaassaan.



Pihalle on siis kärrätty kasettikuormallinen hienoa hiekkaa joka jyrsitään olemassa olevaan savimultaan. Päälle tulee vielä reilu kerros Lammin puutarhamultaa, joten eiköhän siinä luulisi nurmen kasvavan. Ennen multakuormaa teemme vielä tontin ylärajalle salaojan, sillä kivimuurin alla seisoo vesi aika tehokkaasti.

Hiekan roudaus tehtiin kottikärrytyönä mikä oli kahden miehen ja yhden selkävaivaisen naisen urakkana ihan siedettävä (+28 asteen helteessä aikaa kului about 5+5 h). Puolet hiekasta haettiin naapurista ja toisen puolikkaan rekka pääsi onneksi kippaamaan peruuttamalla takapihalle asti, joten se helpotti hommaa kovasti. Myös multa levitetään todennäköisesti käsipelillä sillä sen pitäisi olla vielä hiekkaakin kevyempää. Näin säästetään pitkä penni kun kaivuria ei tarvita kuin salaojan kaivuuseen. Ja hyvää kuntoiluahan tuo on :)


Muuten raksalle kuuluu seuraavaa:
- ulkovarasto on sähköistetty ja pinnat maalattu. Varaston "sisustustyöt" odottavat seuraavaa vapaata hetkeä.
- Takaterassin sisäkatosta on puolet valmiina.
- Sauna on korkattu mutta lasiseinä odottaa edelleen asennusta.
- Pukuhuone on pohjamaalattu - pintamaali ja takaseinän koristepanelointi uupuu vielä.

Nurmikon istutuksen lisäksi seuraavaksi yritetään saada ulkoa puuttuvat katot (terassi + autokatos) kuntoon sekä ainakin etupuolen kuistille puupinta ja portaat. Ja olisi kiva saada jo parvekekin käyttöön. Ja ulkovaraston ja talon välille porrastasanne, joka tosin on sen verran kinkkinen juttu että vaatii hieman suunnittelua...





Ei kommentteja: