sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kesäprojektina puuvaja-leikkimökki



Maata näkyvissä - vihoviimeinen raksakasa on häviämässä!

Tänä kesänä viimein toteutimme pihavajan, jolle oli tehty jo vuosia aikaisemmin perustukset valmiiksi. Mökistä tehtiin kaksiosainen: toiselle puolelle sisustetaan lapsille kesähuone ja toiseen osastoon tulee polttopuut. Kesähuone voidaan hyödyntää talviaikaan varastona ja lasten kasvaessa se muuttuu ympärivuotikseksi varastotilaksi.

Terassi on viimeinen täysin käytössä. Kesäkeittiö on valmis.


Leikkihuone sisustettiin synttäreiden kunniaksi, vaikka ei aivan valmis vielä olekaan.

Päätyseinälle tehdään vielä parvihylly, jonne pääsee kiipeämään ja loikoilemaan.




Heinäkuu kuvina

Liljat pysyivät nupuissa yli heinäkuun puolivälin, kunnes...






Haikalan puutarhalta bongasin kasvimaatani koristavan keltakukkaisen jättiläisen. Piti laittaa nimi talteen.

Ihana tarha, jossa taimet kaivetaan maasta muovipusseihin.

Ihana kotipiha, kerrankin auringonpaisteessa.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Vihdoin T-paitakeli!


Maisema muuttuu kun naapurin ja meidän vajat valmistuvat.





Pihavaraston aloitus


Kesäprojektimme laitettiin tällä viikolla alkuun. Takapihalle tehdään polttopuita ja pihatarvikkeita varten 2,5 x 4 m kokoinen vaja. Vajassa on kaksi osastoa, joista toinen sisustetaan ainakin alkuun tytön leikkihuoneeksi. Näin ei tarvita erillistä leikkimökkiä ja sijainniltaankin huone on sopivalla paikalla.



Koiria varten piha aidataan kunhan vaja saadaan valmiiksi.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannusviikon kukkijat


Amppeli.








Hyvää juhannusta!

Muutama mökkikuvakin välillä.
 





sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesäkuun ensimmäinen, melkein helteinen, lauantai

Terassi pestiin ja käsiteltiin öljyllä.

Mansikan ensimmäiset kukat ja kasvimaalla ruohosipuli ja joku auringonkukan tapainen täydessä kasvuvauhdissa. Perunat ja sipuli versoavat ruohosilpun alla.