maanantai 31. elokuuta 2009

Taas vähän valmiimpaa

Nyt on Mikon lomat lomittu mutta kiivaasti jatkamme edelleen raksalla pakertamista jotta talo olisi syyskuun lopussa muuttokunnossa. Joka päivä onneksi ollaan askel lähempänä ja saadaan jotain näkyvää valmiiksi.

Tänään valmistuivat pikkuvessan laatoitukset, saumaukset tosin vielä uupuvat. Aika hidasta homma oli isojen ja paksujen seinälaattojen takia, sillä niitä piti kuivatella pari kerrosta kerrallaan jotta pysyvät seinällä. Lopputulos näyttää kuitenkin hyvältä ja laattajaotkin ovat viimeisen päälle. Saumaukset, katto ja kalusteet vielä uupuvat ja sitten ensimmäinen vessa on valmis.

Minä korkkasin viikonlopun aikana sisäpuolen maalaustyöt omalta osaltani kun sain kunnian sutia pohja- ja pintamaalit alakerran vaatehuoneen seinille. Ihan kohtuulliselta seinät näyttävät maalauksen jälkeen vaikka eipä ne juurikaan hyllyjen ja tulevien tavararöykkiöiden takaa näy. Seuraavana on vuorossa yläkerran vaatehuoneen käsittely.

Laatoituspuolella edetään seuraavaksi todennäköisesti yläkerran kylppäriin ja sieltä kodinhoitohuoneeseen. Samaan aikaan ryhdytään latomaan alakertaan laminaatteja. Paljon on vielä hommaa, mutta silti nyt tuntuu ensimmäistä kertaa, että talo voi ihan oikeasti olla muuttokunnossa kuukauden päästä. Pahin stressi on nyt stressattu - pääasia että rakennustarkastuksesta tulee muuttolupa ja saadaan tavarat kannettua sisään. Ihan sama kuinka keskeneräistä siellä on. Sen verran optimistinen kyllä olen, että äitini avustuksella olemme alkaneet pesemään jo ikkunoita... :)

Jätesopimuksenkin tein jo ja pian roska-auto kurvaa meidänkin pihaan. Matiaksen suureksi riemuksi.

1 kommentti:

Hannukka kirjoitti...

Loppurutistukseen voimia!