keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Oi voi...

Kriisiä pukkaa jälleen. Keittiön tasot eivät ole ihan sitä mitä ajattelin. Tai ovat juuri sellaisia millaisia pelkäsin niiden pahimmillaan olevan. Tasothan ovat valkoista laminaattia suoralla reunalla ja ne on siis tehty tyypilliseen tapaan niin, että reunassa on erillinen lista jolloin reunoihin jää tietenkin rumat mustat saumat. Kyllähän me tämän tiesimme kun tasot tilasimme mutta nyt kun niitä soviteltiin paikoilleen on vaikutelma vähän halvan oloinen. Tummassa tasossa saumat eivät olisi näkyneetkään mutta valkoisessa korostuvat todella rumasti.

Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että seinien viereen tulevien tasojen takapuoli on jostain syystä todella siisti ja saumaton. Niitä voitaneen siis käyttää jos tasot asennetaan väärin päin. Ainoastaan kylmiöiden viereen tuleva taso pitänee tilata uusiksi kun se on millilleen oikean kokoinen. Tämä siksi että takapuolen reuna on aavistuksen pyöreä ja siihen pitää tehdä pieni lovi, jotta tasot saadaan sovitettua yhteen.

Saarekkeen taso laitetaan kokonaan uusiksi sillä siinä saumat näkyvät joka suunnalta. Vaihtoehtoja on nyt kartoitettu kiivaasti ja olemme päätymässä vaaleaan kivitasoon, esim. Blanko Perla. Sen valkoinen pohja sopinee valkoisiin laminaattitasoihin mutta harmaat ja mustat hiput erottavat materiaalit kuitenkin toisistaan. Lisäksi musta liesi sopii siihen hyvin. Kustannuksiahan tuosta tulee ihan järjettömästi kun ottaa huomioon myös jo maksettujen laminaattitasojen hinnan, mutta toisaalta saareke on talossa niin keskeisellä paikalla ettei sen kanssa halua ruveta pihistelemään. Harmittaa tietysti kun ei saatu tätä kerralla kuntoon.

Tänään menen käymään Iskulla joten katsotaan miten asia lopulta ratkeaa...

Portaiden tekijä tulee huomenna joten tänään painetaan pitkä ilta myös porrasaukon parissa jotta se saadaan kuntoon ja telineet purettua. Tänään raksalle tulevat myös lattialaminaatit. Säilytysongelmia tiedossa...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moro,

Tuosta Blanco Perlasta vaan sen verran, että se on jokseenkin huokoinen kivi ja se saattaa imeä värejä itseensä. Esimerkiksi punkkulasin pohjasta voi siihen jäädä ikävä rengas. Suojakäsittelyillä sitä voi yrittää suojata, mutta tuleeko sitä sitten aina säännöllisesti tehtyä?

-J-