tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kyllä osaa olla vaikeaa...

Viimeinen viikko on pähkäily tuskastumiseen asti kahta asiaa: porrasvaloja ja pesuhuoneen lasiovia. Etenkin nuo portaat aiheuttavat suurta päänvaivaa. Kuvittelin löytäneeni hienot seinään upotettavat, neliön muotoiset, halogeenit - tai löysinkin, mutta niiden hinta on sen verran huikea että piti keksiä jotain muuta. Google onkin ollut viime päivät ahkerassa käytössä, huonoin tuloksin. Netistä löytyy todella vähän vaihtoehtoja... Lopulta löysin kuitenkin pienet ledivalot ja Powersetin väkeä konsultoituani sain jonkinlaisen hahmon siitä miten ne kannattaisi laittaa. Valoja tarvittaisiin kuuden sarja siten, että ne laitetaan n. viisi senttiä askelman yläpuolelle joka toiseen askelmaan. Siis kaksi valoa eteisen puoleiselle seinustalle ja neljä pitkälle seinälle. Valoteho pitäisi riittää hyvin kun kattoon tulee kuitenkin vielä roikkuva kattokruunu.

Vaan eipä ongelmat päättyneetkään siihen. Kävi ilmi, että portaat oli suunniteltu siten, että seinän vierustaa kulkee reisilaudat joissa askelmat ovat kiinni. Näin ollen ko. valo valaisisi suoraan lautaa eikä askelmaa, kuten kuvassa. No, puuseppä kertoi, että portaat voidaan toteuttaa myös niin, että askelmat tulevat seinään asti, mutta todennäköisesti siitä taas aiheutuu ulkonäöllisiä ongelmia rappusten alapintaan, alakerran WC:n oven yläpuolelle. Voi huokaus... Tuskaa ei tietenkään helpota yhtään se, että sähkäri tulee raksalle huomenna ja hänen pitäisi tietää mihin kohtiin valojen reiät tehdään ja millaiset piuhat vedetään. Ja tämä on pakko tehdä huomenna jotta seinät saadaan levytettyä kun tasoiteporukka tulee torstaina.

Nämä sähkö- ja valoasiat ovat aiheuttaneet kyllä kohtuutonta päänvaivaa koko projektin ajan. Huonot suunnitelmat kostautuvat jatkuvasti.

Toinen päänvaivaa aiheuttava asia on pesuhuone. Kari on aloittanut seinien muurauksen ja niinpä nyt pitää päättää millaiset lasiovet ja ikkunat tilaan tulee. Sekin olisi helppo juttu jos rahaa olisi rajattomasti, mutta karmittomat lasiovet (tai pikemminkin niiden saranat) maksavat aivan järkyttävän paljon! Tämän hetkinen kompromissiratkaisu on, että saunaan tulee karmiton ovi ja sen päälle ja viereen ikkuna, sillä muuten lauteilta ei näe mitenkään pesuhuoneen puolelle (mikä on aika ehdoton juttu kun perheessä on pieniä lapsia). Pukuhuoneen ja pesuhuoneen välille taas laitetaan karmillinen ovi. Lopputulos ei ole kaikista mieluisin, mutta hinta ratkaisi. Karmiton ovi maksaa n. neljä kertaa sen mitä karmillinen. Ei voi käsittää!

No, elämä on yhtä kompromissia ja jostain on vaan pakko tinkiä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän tunteen. Mekin aikanaan pohdittiin erilaisia porrasvaloja niin seinään upotettavaksi kuin portaiden alle, mutta lopulta tuskastuttiin ja luovuttiin upotettavista kokonaan... Netistä ei kyllä ollut ainakaan meille mitään apua ko. ongelmassa.